Luonto toteutti pitkä aikaisen haaveeni

Aivan yllättäen eteeni avautui mahdollisuus nähdä ketun saalistamista pellolla. Kettu teki 30 minuutin aikana kymmenen hyppyä ja ne tekemällä sai saaliiksi viisi myyrää. Kettu sai ruokaa niin paljon ettei edes kaikkia syönyt vaan hautasi osan saaliista. Valitettavan hämärässä kettu ilmestyi joten kuvissa sen takia kohinaa näkyy.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tällaista tilannetta pääsin pelittämön R6 rungon kanssa dokumentoimaan. Olipa upea tilanne. Tänään olin samalla paikalla kettua odottelemassa, mutta ei punaturkki paikalle saapunut.

Viikonlopun rallin jäljiltä toteutin uusia kahvimukeja. Mukeissa kuvituksena on kuuluisia B-ryhmän rallihirmuja,

Tietoa evästeistä
Kimmo Makiranta

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Anylytiikka ja markkinointi

Sivusto kerää Matomo Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme.