Revontulet yllättivät kuvaajan

Totuttuun tapaan pohjoisessa ollessa tulee seurattu erilaisia sivustoja ja satelliittidataa koskien revontulia. Eilen illalla sää oli kirkas ja siinä mielessä oli mahdollisuus revontulia nähdä. Illalla klo 21 aikaan kuitenkin jostain syystä datan tulo loppui. Siinä asiaa manailin ja viestittelin toisten revontuliharrastajien kanssa. Viimeisenä tulleet arvot eivät vaikuttaneet yhtään lupaavilta. Valmistelin kyllä kameraa valmiiksi, mutta odotukset eivät olleet kovin suuret.

Oliin jo klo 23:00 aikaan luopunut toivosta kunnes, informaatiota alkoi taas tulla. Käppyröissä näkyi pieni pomppaus, jonka ajattelin täällä korkeuksilla riittävän siihen, että taivaalle voisin tuliketun hännän heilautuksen aiheuttamia kipinöitä ilmestyä. Klo 2346 niin sitten kävin, mutta ulos mentyä sähläsin uuden kameran kanssa. Vaikka kuinka kaikki napit piti hallussa olla niin toisiin kävin. Kaikkein kirkkaimmat revontulet kestivät vain noin 5min ja minä räpelsin kameraa. Onneksi sentään jotain lopulta sain kuviin talletettua. Toivotaan seuraaville öille jatkoa revontulille. Sitä kuitenkaan ei voi tietää mitä luonto kuvaajalle suo.

Tietoa evästeistä
Kimmo Makiranta

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Anylytiikka ja markkinointi

Sivusto kerää Matomo Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme.