Kuulumisia pohjoisesta

Lauantain saavuimme Äkäslompolon suunnalle. Pitkään odotettu reissu vihdoin toteutui. Täällä odottikin varsin lumiset ja keväiset olosuhteet. Ajomatkan vaati hiukan veroa, mutta jo maanantaina pääsi kuvailemaan ja tuttuja tapaamaan. Reissun ensimmäiset kuukkelit ja porokin löytyi jo kameran eteen. Tottakai myös omaa syksyllä ostamaamme tonttia katsomassa. Tiistain sitten olikin vuorossa kiivetä tulevalta ”takapihaltamme” ylös Kuerin huipulle. Emme tietenkään menneet mitään merkittyä reittiä ja alta pettävä polku teetti hieman haastetta. Lumen pettäessä jalan alta sitä upposikin mukavasti nivusia mukaan hankeen. Huipulla odotti kuitenkin upeat maisemat.

Näistä reissun kuvista on tietenkin taas mahdollisuus tilata erilaisia tuotteita. Uusimpina juttuina myyntiin tulevat kotimaisesta valikoiduta 15mm vanerista tehdyt taulut, jotka tulostetaan siis puulle.

Kuvaa klikkaamalla pääset galleriaan.

Tietoa evästeistä
Kimmo Makiranta

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Anylytiikka ja markkinointi

Sivusto kerää Matomo Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme.