Kevyellä teltalla pellon laidalla

Tänä aamuna oli herätys 4:45. Päätin lähteä testaamaan viime viikkoista heräteostoksena ostamaani pop up telttaa. Teltan hankin muuttuvia kuvauspaikkoja varten ja eilen päätin sitä kokeilla muuttomatkalla olevien hanhien kanssa. Paikalle pimeässä mennessä totesin pellon kuivuneen eilisestä paljon ja aloin epäillä saapuisiko hanhia paikalle?
Teltan pystytys sujui oikein näppärästi vain heittämällä koju auki. Sitten kamat sisään ja odottelemaan. Heti kuului yli lentävien hanhien ja kurkien ääni. Aamukahvia nauttiessa ja auringon nousua odottaessa silmiin osui pellolla oleva kettupari. Kuvaaminen oli vielä mahdotonta, koska valoa ei ollut ja kamera osoitti väärään suuntaan. Hetken päästä toinen ketuista alkoi lähemmäs tulla ja lopulta oli vain 20m päässä kunnes tajusi minun piilossa olevan. Ketulle tuli varsin kiire.

Ensimmäiset tundra- ja metsähanhet laskeutui paikalle. Ne jäivät varsin kauas. Siinä samalla myös metsäkauriit saapuivat aamupalalle. Nopea reissu osoitti taas kerran sen, että on parempi piiloutua maastoon ja odottaa, että eläimet saapuvat kuvattavaksi. Näin saa paljon luonnollisempia kuvia. Teltta vaikuttaisi täyttävän odotukset. Seuraavaa reissua odotellessa.

Ai niin ja hyvää pääsiäistä kaikille!

Tietoa evästeistä
Kimmo Makiranta

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Anylytiikka ja markkinointi

Sivusto kerää Matomo Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme.