Tuo kysymys tulee aika usein vastaan keskusteluissa. Pitäisikö aina kuvauksissa muka onnistua? Minusta ei. Silloin koko hommasta menisi mielestäni pois juuri se kipinä miksi kuvaan.
Ennen reissuani Kuhmoon kerroin parille kaverille kuinka upeaa olisi nähdä taistelevat metsot. Totta kai jo entuudestaan tiesin kuinka vaikea asia metsonsoidin on kuvata. Reissun jälkeen sain kyselyitä, että sainko taistelukuvia? No metsojen osalta en saanut. Se ei kuitenkaan ollut mikään tavoite, joka on pakko saavuttaa. En koskaan luontoon lähde kuvaamaan niin, että minun on pakko saada joku kuva. Sellainen ajattelu ei vain luonnon kanssa onnistu. Luonto tarjoaa kokemuksia, kun siellä tarpeeksi aikaa viettää.
Vuonna 2014 sanoin sairaalassa katsoessani Kari Kemppaisen Petojen paratiisi dokumenttia, että mikäli tästä vielä kuntoudun niin tuo on sitä mitä haluan tehdä eli kuvata luontoa ja sen eläimiä. Suureksi onnekseni paljon noista haaveista on toteutunut. Olen nyt ollut todella hyvässä kunnossa sekä voin päivittäin luonnossa kameran kanssa aikaa viettää.
Reissun metsoyöt olivat upeita kokemuksia. Illalla sait käpertyä makuupussiin teltassa tai kojussa. Kuulit hämärän tultua kuinka metso saapui lähistölle. Aamulla sitten heräät siihen, kun puusta laskeutuvan ison linnun siivet humahtavat ja kohta alkaa kuulua naputusta. Monelle tuntuu olevan ahdistava ajatus olla metsässä yksin pienessä teltassa, mutta itse siitä todella nautin. Ne kaikki illan ja yön äänet olivat kyllä upeaa kuunneltavaa. Muistan illalla noin klo 2030 nukahtaneeni ja joskus 22 aikaan heräsin, kun metso puuhun tuli. Tätä muutaman tunnin yöllistä odotusta on moni pitänyt aivan hulluna touhuna. Joidenkin kohteiden kanssa vain näin on toimittava. Minusta se vaivan näkeminen on osa kokemuksien keräämistä ja myös kohteen arvostamista. Tällä tarkoitan sitä, että kuvaaja opettelee sitä miten kohde elää ja käyttäytyy. Paljonhan kyllä sitä tapahtuu, että kuvaaja vain rynnii jonkun Tiirassa ilmoitetun linnun luokse ja heti on pakko saada täydelliset potretti kuvat. Tätä en voi ymmärtää millään. Itse varsinkin täällä kotinurkilla uusien paikkojen ja eläinten etsintä on sitä mieluisinta puuhaa. Bonus on sitten se, jos onnistuu kohdetta kuvaamaan ja dokumentoimaan.
Reissun suurin opetus oli taas kerran se, että ahkeruus palkitaan. Ennakkoon hulluna pidetty ajatus mennä kaverini Veikan kanssa istumaan paikalle, missä ei vielä eläimiä juuri ollut tänä keväänä käynyt, todella yllätti ja palkitsi. Paikalle saapui entuudestaan minulle tuttu uros karhu ja noin kolmen tunnin odottelun jälkeen paikalle ilmestyi ahma. Ahma liikkui noin 30 minuuttia kojun ympäristössä, kiipeili puihin ja kiville. Lähimmillään se oli vain viiden metrin päässä meistä. Tällaisia kokemuksia luonto tarjoaa, kun malttaa aikaa luonnossa viettää ja vieläpä olla hiljaa.
Kannattaa lähteä kokeilemaan ja etsimään tällaisia luontokokemuksia. Jo vaikka metsänkuninkaan eli karhun näkeminen on varsin huikea kokemus. Itse käyn Kuhmossa, Viiksimon kylässä Borel Wildlife Centre:ssä. BWC:ssä on useita erilaisia kuvauspaikkoja ja kojuja missä voi kuvata tai katsella eläimiä. Karhuja paikoilla on hyvin, ahmat käyvät myös kuvauspaikoilla ja saattaapa myös susia välillä käydä. Viime kesänä onnistuin kuvaamaan suden kahdesti Viiksimossa. Suosittelen todella tätä paikkaa vaikkapa kesäloman kohteeksi. Viiksimon lähistöllä on myös Elimyssalo luonnonsuojelualue, johon kannattaa myös tutustua. Koskematonta metsää ja maastoa riittää nähtäväksi, Mielelläni kerron lisää kokemuksiani mikäli kiinnostus heräsi Viiksimoa kohtaan. BWC:n nettisivut löytyy täältä ja sivuilta löytyy Karin yhteystiedot kyselyitä ja varauksia varten.
