Luonto lepää vielä

Lumi on saapunut myös Lepsämään ja talvipäivänseisauksesta on kulunut noin kolme viikkoa ja päivä on pidentynyt jo noin tunnin. Olemme kulkemassa taas kohti kesän valoisia päiviä. Luonnossa on varsin hiljaista. Kaikki eläimet ja linnut koittavat hankkia tarvittavan määrän energiaa selviytymistään varten. Samalla ne yrittävät minimoida energia kuluttamista turhaan. Siksi ne liikkuvat varsin vähän.

Omalla lintujen ruokintapaikalla on tullut kojussa aikaa vietettyä ja lintulaudan elämää seurailtua. Talven suurin yllätys on ollut punatulkut. Pikkupoikana ne olivat Lepsämässä tuiki tavallisia. Nyt olen täällä 12 vuotta asunut ja tämä talvi ollut ensimmäinen, kun punatulkkuja ruokinnalla on. Ennen myös töyhtötiaisia oli paljon, mutta nyt niitä ei kyllä juuri enää näe tai kuule. Toki lintulaudalla vierailee myös tali- ja sinitiaisia, mustarastaita, pikkuvarpusia, harakoita, variksia, naakkoja, käpy- ja harmaapäätikkoja sekä satunnaisesti varpushaukka.

Lumessa kyllä jälkiä näkyy, mutta eläimiä on vaikea lähestyä sillä lumen pinnassa oleva korppa pitää niin kovaa ääntä. Lumen määrä on nyt hankala. Vielä lunta ei ole tarpeeksi liukulumikengillä kulkemiseen, mutta saappaat jalassa kulkeminen on jo raskasta. Siitä huolimatta talvinen luonto vetää kovasti kuvaajaa vain puoleensa. Kyllä taas jossain kohtaa kulkeminen ja yrittäminen onnistumisina palkitaan.

Tietoa evästeistä
Kimmo Makiranta

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Anylytiikka ja markkinointi

Sivusto kerää Matomo Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme.