Kuulumisia kosteikolta

Kuvauskoju päätyi vihdoinkin lopulta paikoilleen ja ihan viime hetkillä. Vielä maanantaina oli lunta hiukan maassa joten sen avulla sain raahattua noin 70kg kojun perässäni kosteikon laidalle. Autolla ei perille asti millään päässyt. Voin sanoa, että mönkijää tai muuta veturia tuli kaivattua, kun kojua perässä kiskoi kirosanojen päästessä suustani. Lopulta kuitenkin oli koju paikoillaan.

Nyt kahtena aamuna olen kojussa istuskellut ja kyllä on ollut palkitsevaa. Tuo äänimaailma aamuauringon noustessa on ollut upeaa kuunneltavaa. Kyllä siinä kelpaa hörppiä aamukahvia lintuja katsellessa. Varsinkin noiden laulujoutsenten seurailu on ollut mielenkiintoista. Paikalla on toki ollut muitakin lintuja, mutta palataan niihin myöhemmin.

2 kommenttia artikkeliin ”Kuulumisia kosteikolta”

Jätä kommentti