Revontulet yllättivät kuvaajan

revontulet

Totuttuun tapaan pohjoisessa ollessa tulee seurattu erilaisia sivustoja ja satelliittidataa koskien revontulia. Eilen illalla sää oli kirkas ja siinä mielessä oli mahdollisuus revontulia nähdä. Illalla klo 21 aikaan kuitenkin jostain syystä datan tulo loppui. Siinä … Lue lisää

Kuulumisia pohjoisesta

kuertunturi

Lauantain saavuimme Äkäslompolon suunnalle. Pitkään odotettu reissu vihdoin toteutui. Täällä odottikin varsin lumiset ja keväiset olosuhteet. Ajomatkan vaati hiukan veroa, mutta jo maanantaina pääsi kuvailemaan ja tuttuja tapaamaan. Reissun ensimmäiset kuukkelit ja porokin löytyi jo … Lue lisää

Kuvaukset jatkuvat ja toimituksiin hiukan muutoksia

Kevät on tulossa. Siitä varmoina merkkeinä tikkojen rummutukset, korppien komeat lentonäytökset ja öiset pöllöjen sinfoniat. Kuvauksia olen tässä vaihtelevasti tehnyt. Kohteina on nyt ollut pöllöt, joiden kevätsoidin on hyvässä vauhdissa. Iltaisin on äänessä tullut kuultua … Lue lisää

Luonto toteutti pitkä aikaisen haaveeni

Aivan yllättäen eteeni avautui mahdollisuus nähdä ketun saalistamista pellolla. Kettu teki 30 minuutin aikana kymmenen hyppyä ja ne tekemällä sai saaliiksi viisi myyrää. Kettu sai ruokaa niin paljon ettei edes kaikkia syönyt vaan hautasi osan … Lue lisää

Auto Sorsa-ralli 2021

Eilen olin pitkästä aikaa moottoriurheilun parissa. Riihimäessä ajettiin Auto Sorsa-ralli ja toimin kilpailussa kilpailijoiden yhdyshenkilönä. Korona tilanteesta johtuen kilpailu ajettiin ilman yleisöä. Kilpailun nopein oli pari Juha Salo – Jarno Ottman. Omat kuvaukset tapahtuivat lähtöpaikalla, … Lue lisää

Seuraava tuotetilaus on lähdössä 16.2

Nyt mahdollisuus tilata t-paitoja, keraamisia ja emaloituja mukeja sekä jääkaappimagneetteja. Tilaus lähtee minulta 16.2.2021 klo 18 eteenpäin. Tähän voi tilauksia tehdä verkkokaupan kautta tai olla suoraan minuun yhteydessä vaikka mailitse niin toteutetaan juuri haluamallasi kuvalla … Lue lisää

Kunnon talvi etelässäkin

Nyt olemme saaneet nauttia harvinaisesta herkusta eli etelässäkin on ollut kunnolla lunta ja pakkasta. Tänä aamunakin kuvaamaan lähtiessä pakkasta oli -27 astetta. Tuossa kohtaa tein päätöksen, että uusi R6 runko saa kotiin jäädä ja otin … Lue lisää

Ystävänpäivä lähestyy

jogi ystävaäpäivää

Muista ystävääsi 14.2.2021 kuvalahjalla. Nyt ennakkotilattavissa ystävänpäivä mukit. Tässä malliksi muutama mukimalli. Ennakkoon tilatut mukit 18,90€+pk. Ota yhteyttä mikäli haluat mukin tilata. Mukin tekstiä ja kuvaa voidaan myös muokata toivomuksen mukaan. Ystävän päivää mukit löytyy … Lue lisää

uusi vuosi ja uudet tilaukset

Seuraava tilaus keraamisista mukeista, aikuisten- ja lasten t-paidoista sekä koristetyynyistä lähtee 5.1.2021 klo 18. Siihen otan tilauksia vastaan. Hyvin ehtii vielä tuotteita tehdä melkein mistä kuvasta vain ja mukaan esimerkiksi mukiin voin tehdä saajan nimen. … Lue lisää

Hoitajille joululahja

Kuten kaikki tiedämme Koronaan sairastuneet kuormittavat jo valmiiksi kuormittunutta hoitoalaa. Tuli tuossa mieleeni tehdä pieni projekti ja siten hoitajien joulua hiukan piristää. 7-21.12 välisenä aikana lahjoitan 1€:n jokaisesta myydystä Pohjolan Luonto 2021 seinäkalenterista ja 2€ … Lue lisää